keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Näpertämistä parhaimmillaan

Tässä taannoin lehtiä selaillessani löysin kaappieni kätköstä muutakin mukavaa kuin harpun (joka ei jostain syystä etene kovinkaan vauhdikkaasti), nimittäin valtavasti kankaita ja lankoja soluttautuneina kaappien hyllyille niin huomaamattomasti ettei tosikaan. Löytyipä sieltä muutama keskeneräinen ompeluprojektikin ja näiden kimppuun olen nyt käynyt. Sekä langat että kankaat saavat muuttaa olomuotoaan joksikin hauskemmaksi ja tarpeellisemmaksi. Kaikkea en suinkaan tarvi itse, joten myyntiin päätyy suuri osa valmistuvista tuotteista.

Ensimmäisenä valmistui nuken vaatteita Baby Born nukelle. Nukelle, jota meidän perheessä ei ole eikä ihan lähisuvussakaan kun kaikki syntyneet pienet ovat poikia. Eli pienet kankaanpalaset muuntuvat jatkossa nuken vaatteiksi ja päätyvät myyntiin.
Näitä tein aikoinani myyntiin ja pari jäi kesken

Samoin tämä liivimekko on odotellut valmistumista jo melkoisen tovin
Löytyipä sieltä kaapista Marimekon Unikko-kangasta, on sen verran räväkän värinen ettei siitä mitään isoa viitsi tehdä, joten pientä kivaa sitten :) Sisällä vanun sijaan pöytäliinahuopaa, joka toimii kuulemma hyvin, sano kaupantäti (ihan kaikkea ei ollu varastossa joten kävinpä sitten ostamassa lisää... ei hyvin mee)
Sittenpä vielä meille oli päätynyt jostain vaaleanpunaista fleeceä, ihanan pehmeää ja ohutta, siitäpä sitten piti pipon kaavaa lähteä piirtämään
tämä mahtui meidän kolmasluokkalaisen pojan päähän, vuorikankaana liian paksua trikoota, en ollut tyytyväinen laisinkaan.

Tämä menee 1/2 - 1 vuotiaalle, vuorina ihanan ohutta trikoota, nyt olen tyytyväinen :)
Ja jostain syystä tuota punaista löytyy vähän kankaana jos toisenakin... Tässä sopivan kokoinen meidän kohta 5kk- vauvalle, tosin väri ei isännän mieleen ollut...
se perinteinen "kimperi"-pipo, kangas joustosamettia tjt.
laitoin tähänkin trikoovuorin
Samanlaisen neliöpipon tein meidän ekaluokkalaiselle, tosin raidallisena ja "vähän" poikamaisempana.


Sitten piti pienelle miehelle tehdä ruokalappuja vahakankaasta ja jäi niitä vähän yli oman tarpeenkin... myyntiin vaan
Nämä ompelut valmistui tosi nopeaan pienimmän päiväunien aikaan (no okei, nukkuu ihan hyvin 3-5h tuolla ulkona). Sitten iltaisin isännän kanssa tv:tä katsellessä puikot kilisee ja seurauksena on ainakin sukkaa Novitan Pretty Baby-langasta.
Ja paksusta langasta, jonka alkuperästä, saatika nimestä minulla ei ole minkään valtakunnan käsitystä, valmistui nämä.
Näyttää tuossa pöydällä ihan hassuilta, mutta käteen istuvat hyvin, vaikkakin ovat miehelle mitoitetut. Lanka on tosi lämmintä, mutta nämäkin vien kirpparille tai jonnekin myyntiin, oma perhe on kyllästetty jo näillä perusjutuilla.

Novitan Wool puolestaan taipuu näin
Söpöt pienet tossut ihan vastasyntyneelle 0-1kk. Ja sitten vähän isommat ja myös pojalle käyvät, liekö sitten 2-4kk ikäiselle sopivat
Monenlaista sitä ehtiikin kun vaan tekee, kuvaaminen vaan tahtoo jäädä vähemmälle, vois joskus ihan vaihekuviakin ottaa. Mutta näillä mennään, lisää samanlaisia valmistuu, materiaalia jäi vielä ja jotain muutakin saatan kokeilla :)



2 kommenttia: