perjantai 25. tammikuuta 2013

Neuvolakortin kannet

Sain ystävältäni kuopukselle lahjaksi ihanaakin ihanammat neuvolakortin kannet. Pitkään olen haaveillut niiden tekemisestä itsekin ja mulla kun kankaita riittää niin tartuinpa vihdoin tuumasta toimeen. Ensimmäinen kokeilu onnistuikin heti, vaikka ajattelin että se ensimmäinen on aina vähän vinksallaan. Päältäpäin kotelo näyttää tältä
Sisälle tein taskuja itse neuvolakortille, kela-kortille ja pari ylimääräistä taskua vaikka esim. resepteille.

Tämä menee yllätys, yllätys... myyntiin :) Ja ajattelin niitä myytäväksi enemmänkin valmistaa, vink, vink :)

Naapuriin syntyi ennen joulua pieni poika, jolle olen ollut tekemässä neuleasusteita. Valmiiksi ne eivät ole vielä tulleet, mutta teinpä sitten tällaisen kotelon heille viemisiksi, toki ne sukatkin pitää vielä valmiiksi saada, mutta lisäksi tämä

Laitoin sisälle pahvit, toisessa lukee terveyskortti ja toisessa kela-kortti, eipä jää ainakaan epäselväksi tämän pussukan tarkoitus

Nyt vielä ajattelin ruokalappuja ommella vaan ulkoapa kuuluu heräilemisen ääniä, jatkanpa siis huomenna :)

1 kommentti: