sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Pientä valmista

Laitetaanpa taas kuvia valmistuineista töistä, vähän on väsy vaivannut, eikä juurikaan ole mitään jaksanut tehdä. Lomalla käytiin Gran Canarialla viikko lepäilemässä ja sen seurauksena nyt sitten kuumeessa, yskässä ja nuhassa, ei kiva Eiköhän tämä kuitenkin tästä taas iloksi muutu, kevättä odottelen kovasti ja pihan laittoa, sekä kiireettömiä iltoja omalla terassilla.

23.2. eli vähän yli kuukausi sitten sain mahdottoman iloisen uutisen, minusta tuli täti! Suloinen veljenpoikani näki silloin päivänvalon, kovin pieni, mutta terhakka syntyessään. No mitäpä muutakaan minä voisin pienokaiselle viedä kun vähän itse tehtyä. Niinpä puikot käteen ja myssyn ja sukkien kimppuun, tuloksena nämä

Myssy on tuollainen perinteinen vauvan myssy, jonka omilla lapsillani huomasin erittäin hyväksi. Suojaa poskia ja otsaa ja pysyy hyvin paikallaan ja mikä parasta, on helppo pukea vauvalle. Himpun verran liian iso oli pienen miehen päähän, mutta eiköhän tässä kevään edetessä sopivammaksi muutu.

Nuo sukat olikin sitten ihan sopivat, olin kyllä varma, että tein liian pienet, mutta niin pikkuinen jalka vauvalla, ettei paremmin olisi voinut sopia :) Tässä vähän osviittaa tuosta koosta

Sitten edellisenä iltana ennen vierailua vauvan luona, kauhistuin, sillä olin unohtanut ostaa kortin... no onneksi on tuota materiaalia kertynyt kaappien kätköihin ja tuloksena tämä

Oli kyllä hienoa viedä itse tekemiä juttuja, toki olin sitten kaupastakin pienen pientä vaatetta haalinut (miten niin odotettu veljenpoika?)
Ennen lomaa tuli töissä puhetta, ettei työkaverini ole löytänyt pojalleen sopivia puuvillalapasia. No nyt hänellä sitten sellaiset on, tipunkeltaiset Värillä ei kuulemma ole väliä ja hyvin kelpaa kun sattui tuollaista lankaa kätköistä (jälleen) löytyvän. Tässä kuva

Näiden lisäksi olen yrittänyt saada Puro-tunikaani tehtyä, mutta ei se kovin tunnu edistyvän. Ehkäpä se joskus kuitenkin valmistuu. Kesän lähestyessä voisi taas kaivaa kankaat ja ompelukoneen kätköistä käyttöön ja yrittää saada niillä jotain aikaiseksi, ainakin kangasvarastojani pienemmäksi. Inspiraatiota odotellessa...