keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Mikä lie kärpänen puraissut

Haa, sanon minä Ihka ensimmäinen työ Joulupukin konttiin on valmistunut ja ihan hyvällä aikataululla. Esikoinen on potenut kuumetta ja minä saikulla lasta hoitamassa. Lasta, joka katsoo videoita ja nukkuu tautiaan pois. Tänään sitten oli pienemmän vuoro sairastua ja taas dvd pyörii.. Mutta mullapa onkin sitten ollut hyvää aikaa tehdä neuletöitäni. Eilen kävin kaupalla vähän tuulettumassa ja saaliiksi sain pussillisen lankoja (ihan vartavasten kylläkin lähdin niitä ostamaan).

Novitan lankoja kaikki. Huopanen Mix oli alessa 1,95 euroa kerä, noista keristä tulee tossut papalle jouluksi. Puro tulee taas omaan neuleeseeni, jahka sen joskus tässä aloittamaan pääsen. Crystal, tuo uusi ja kaunis lanka pääsikin heti käsittelyyn. Eilen illalla aloitin ja hetki sitten lopetin ja aikaan sain tämän:


Tämän esikoinen saa viedä opettajalleen joululahjaksi. Toisessa kuvassa näkyy ehkä paremmin tuo pituus, mittaa huiville tuli reilu pari metriä. Nyt ei pitäisi opea palella

Tänään sitten loppuilta meneekin pelaillessa pojun kanssa jotain, mitä lie tuolta kaapista nyt löytääkään. Illalla BB:n aikaan varmaankin palatossuja täytyy jatkaa. Seuraavaan valmiiseen työhön sitten varmasti jokunen tovi meneekin, keskeneräisiä saatan laittaa jossain vaiheessa näkyviin. Mutta nyt pelit kutsuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti