lauantai 16. helmikuuta 2013

pipoja ja muuta pientä

Olen viime aikoina päässyt ihan kivasti koneelle ompelemaan, joskin tylsää katsottavaa nämä on, sitä saman vanhan toistoa. Pipoja tein erilaisia, jostain nuo kankaat vaan ovat tiensä meille löytäneet... Osa vähän parempia kankaita, osa vähän huonompia, en muutakaan käyttöä näille keksi. Mutta kirpparille vien ja kun halvalla myy niin luulisi kelpaavan :) Tällainen satsi lähti tänään.





Nuo alla olevat lilat näyttää tältä



Tuo ihana ruskea fleece, jossa vaaleanpunaisia palloja näyttää päässä tältä
Sitten ruokalappu vähän erivärisenä kuin ennen
Tällainen löytyy meidän pikkuisännältäkin, helppo pitää puhtaana.

Neuvolakortin kansia olen myös saanut valmiiksi. Nämä tehty jämäpaloista, yksi prinsessakin pääsi kuitenkin kansikuvatytöksi ;)

Vihdoin sain valmiiksi myös naapuriin neulomani junasukat, päättelyä odottelee, sitten kuvaan ja vien oikeaan osoitteeseen.



Jännä miten ajatukset ommellessa lentää. Jokaisen työn kohdalla on aina tullut mieleen joku henkilö, kenelle kyseisen tuotteen voisin antaa. En tiedä moniko eräästä ryhmästä tätä blogia lukee, mutta heidän pienet ovat mielessäni olleet ja voisin jopa tiettyjä ompeluksia nimetäkin heidän mukaan. Ruskea/vaaleanpunapilkullinen fleecepipo saisi nimekseen Hertan pipo, jostain syystä kangas toi mieleen hänet. Punainen valkopilkullinen pipo olisi taas Ellin pipo, ihan ehdottomasti. Neuvolakorteista vaaleanpunaisia menisi varmasti ainakin Miinalle, Islalle ja Avalle. Ja tuota eläinkuosia tehdessäni pyöri Severi mielessäni, joten kaikille tekeleille löytyisi nimet :) Poikamaisia kankaita en vielä ole ehtinyt ottamaan käsittelyyn, tulossa on ainakin Tuomas Veturia, jahka taas ehdin projektin pariin.

2 kommenttia:

  1. Olet ollut todella tuottelias! Ihania aikaansaannoksia! Lomaa odotellessa täällä, jospa jotain saisi aikaiseksikin :D

    VastaaPoista